Hyppää sisältöön

Entten tentten teelikamentten - kuka hoitaisi lasten ja nuorten mielenterveyttä perustasolla?

Sosiaali- ja terveysministeriö
12.3.2021 8.20
Kolumni

Ekaluokkalaisen Sonjan on ihan pakko pestä käsiä monta kertaa päivässä. On hienoa oppia lukemaan, mutta ruokakaupan lehtilööpit pelottavat. Nukkumaan mennessä mielessä on monta murhetta eikä nukkumatti tule. Kaikki on solmussa ja se tuntuu vatsassa asti. Tilanne on jatkunut pitkään, ja vanhemmat ovat huolissaan. Onneksi Sonjalle ja perheelle on apua tarjolla, vai onko?

  • Kunnassa A Sonja ohjautuu koulukuraattorille, joka sopii tapaamisia ja seuraa tilannetta. 
  • Kunnassa B kouluterveydenhoitaja ohjaa perheneuvolaan. 
  • Kunnassa C terveyskeskuslääkäri tekee lähetteen lastenpsykiatrian poliklinikalle. 
  • Kunnassa D on vaikea löytää ketään asiaan tarttuvaa, ja vanhemmat vievät Sonjan yksityiselle psykologille. 
  • Kunnassa E ei löydy sitä yksityistä psykologiakaan.

Lapset ja nuoret saavat mielenterveysongelmiin erilaista apua riippuen alueesta, paikkakunnasta, koulusta, oppilaitoksesta tai jopa ammattihenkilöstä. Pahimmillaan apu jää kokonaan saamatta. Tukea voi saada ja tarvitaankin usein monelta eri taholta, mutta tulevatko hoitoa vaativat mielenterveysongelmat aina tunnistetuiksi ja riittävästi tutkituiksi? Myös lasten ja nuorten mielenterveyspulmat tarvitsevat diagnostiikkaa ja kunnollista, vaikuttavuusnäyttöön perustuvaa hoitoa.

Mitä lainsäädäntö sanoo lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista?

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden kokonaisuus on maassamme tällä hetkellä epäselvä. Lainsäädäntö ei määrittele perustasolla selkeää vastuutahoa tutkimukselle, hoidolle tai kuntoutukselle. 

Mielenterveystyöstä säädetään mielenterveys-, sosiaalihuolto- ja terveydenhuoltolaeissa. Perusterveydenhuollolle kuuluu mielenterveyttä edistävä ohjaus, neuvonta, tarpeen mukainen psykososiaalinen tuki ja lievien häiriöiden hoito. Sosiaalihuolto vastaa mielenterveyden edistämisestä ja tuesta, mutta mielenterveyshäiriöiden tutkimus ja hoito eivät kuulu sen tehtäviin. Erikoissairaanhoidon tehtäviä ovat kiireellinen hoito ja lähetteellä kiireetön vaativa hoito.

On huomioitava myös lainsäädännöllinen ero koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tehtävissä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyö kuuluu molemmille, mutta vain opiskeluterveydenhuoltoon sisältyvät sairaanhoitopalvelut myös mielenterveyshäiriöiden osalta.

Ratkaiseva kysymys kuuluukin: kuka lopulta vastaa lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden tutkimuksesta ja hoidosta perustasolla?

Kädenvääntöä vastuista ja paikallisia ratkaisuyrityksiä

Epäselvä tilanne aiheuttaa alueilla jatkuvaa kädenvääntöä vastuista ja tehtäväjaoista. Pahimmillaan yksittäinen palvelu tai jopa ammattilainen määrittelee itse roolinsa ja tehtävänsä. Asiakasta pompotellaan luukulta toiselle. Tutkimukset ja hoito viivästyvät. Sekavassa järjestelmässä mikään resurssi ei tunnu riittävältä. 

Toimijakenttä reagoi puutteisiin kehittämällä omia paikallisia ratkaisuja.  Lasten ja nuorten kehitysympäristöihin on nopeasti tullut uusia yhteisön hyvinvointityöhön palkattuja toimijoita, jotka huutavassa hoidontarpeessa profiloituvat nopeasti yksittäisten lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoitoon. Moni heistä toimii sote-palvelujärjestelmän ulkopuolella, joten hoitoketjuajattelu voi olla vierasta. Ammattitaito, vastuut, tietosuoja ja asiakas- tai potilasdokumentaatio… epäselvyyttä on ehkä muissakin kohdissa. Lapset ja nuoret ansaitsevat parempaa.

Paikallisesti kehitetyt ratkaisut voivat olla myös onnistuneita, kuten esimerkiksi Espoossa kehitetty Elämä edessä -tiimimalli tai erikoissairaanhoidon psykiatristen sairaanhoitajien jalkautuminen kouluterveydenhuollon työpariksi Turussa. Uudet innovaatiot auttavat ainakin osaa lapsista ja nuorista, mutta niitä on vaikeaa levittää kansallisiksi toimintamalleiksi ilman velvoittavaa lainsäädäntöä. 

Pulmaa yritetään ratkoa myös kouluttamalla toimijoita erilaisten vaikuttavien työmenetelmien 
käyttöön – sekä ehkäisevien että hoitointerventioiden. Myös tämän hyvän pyrkimyksen vesittää osin palvelujärjestelmän sekavuus ja toimijoiden roolien epäselvyys. Paremmin järjestäytynyt ja yhdenmukainen palvelujärjestelmä olisi otollisempi maaperä interventioiden istutukseen. 
Epäselvyydet ja suuri tarve palveluille ovat muokanneet niiden sisältöä tavalla, joka ei vastaa lainsäädäntöä. Vastuu lasten mielenterveyspalveluista on liukunut perusterveydenhuollosta sosiaalihuoltoon kasvatus- ja perheneuvontaan ja kouluikäisten osalta osaksi opiskeluhuollon ehkäisevää työtä.  

Mielenterveysongelmista kärsivien lasten ja nuorten ohjaaminen terveyskeskuksen kiireiselle vastaanotolle ei tunnu luontevalta, kun palvelujärjestelmässä jo toimii monia ammattilaisia, joille lasten ja nuorten elämäntilanne haasteineen ja yhteistyökumppaneineen on tuttua ja osa päivittäistä työtä.

Nyt olisi oikea aika muutokselle

Alle kouluikäisten mielenterveyttä tuetaan usein parhaiten perheen ja vanhempien kautta. Tähän sopivin apu löytyy kasvatus- ja perheneuvonnasta, jossa työ kohdentuu vanhemmuuden, perheenjäsenten välisten suhteiden ja perhesysteemin hoitoon. 

Kouluikäisten mielenterveysongelmien perustason hoitovastuun määrittäminen kouluterveydenhuoltoon selkiyttäisi tilannetta. Mielenterveyspalvelut sisältyvät jo opiskeluterveydenhuoltoon. Sinne tarvittaisiin vain lisää resursseja ja koulutusta. Kouluikäisillä toimisi samanlainen ratkaisu. Kouluterveydenhuollossa työskentelee lasten ja nuorten asioihin perehtyneitä, monialaisen työn taitavia terveydenhoitajia ja lääkäreitä. Pienellä resurssien lisäyksellä he voisivat ottaa vastuun mielenterveysongelmien perustason hoidosta ja kehittyä lasten ja nuorten mielenterveystyön erityisosaajiksi. 

Sekä koulu- että opiskeluterveydenhuollon kumppaneina opiskeluhuollossa työskentelevät kuraattorit ja psykologit. Myös opettajien kanssa tehtävälle monialaiselle työlle on pitkät perinteet. Ratkaisu olisi myös lapsi- ja nuorilähtöinen, sillä se tarjoaa perustason mielenterveyspalvelut helposti saavutettavina lähipalveluina.

Hoitovastuu koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ei kuitenkaan saa vaarantaa ehkäisevää työtä. Terveystarkastukset ovat tarpeen ongelmien ehkäisemisessä ja niiden varhaisessa tunnistamisessa. Niiden myötä syntyvä tuttuus madaltaa avun hakemisen kynnystä ja edistää luottamussuhteen rakentumista. Yhteisöllinen opiskeluhuoltotyö, kuten kiusaamisen ehkäisy taas vähentää suoraan palvelujen tarvetta.

Korona-aika on kasvattanut lasten, nuorten ja perheiden tuen ja myös mielenterveyspalvelujen tarvetta. Palvelut ovat kaikilla tasoilla ruuhkautuneet ja hoitovelka kasvaa. Olisiko nyt oikea aika järjestää lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalvelut toisin? Hoitovastuutahojen selkeällä lainsäädännöllisellä määrittelyllä voisimme luoda perustasolle toimivan hoidon porrastuksen ja hoitoketjut nykyisen viidakon sijaan. 

erityisasiantuntija Hanne Kalmari, THL
ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola, THL