Haastattelussa professori Niina Junttila: Tahattomasta ostrakismista on lyhyt matka yksinäisyyteen ja turvattomuuteen
Ostrakismi on tahallista tai tahatonta sosiaalista väkivaltaa ja yksi laajimmin käytetyistä ja sivistyneenä pidetyistä rangaistusmenetelmistämme. Ostrakismissa ihminen tai ihmisryhmä jätetään jonkun tai joidenkin toimesta näkemättä, kuulematta ja huomioimatta.
Ostrakismi on esimerkiksi sitä, ettei vastata kysymyksiin, tervehditä tai kutsuta mukaan yhteisiin tapahtumiin. Pahimmillaan ostrakismi on sitä, että toinen ihminen jätetään tahallisesti huomiotta esimerkiksi kääntymällä pois, poistumalla tilasta tai muutoin eristämällä hänet sosiaalisesti muiden seurasta.
Miten ostrakismiin reagoidaan?
Ostrakismi aktivoi tunteen sosiaalisesta kivusta. Tämä kipu aktivoi aivoissamme aivan saman alueen kuin fyysinen kipu. Fysiologisena reaktiona kipu aikaansaa surun, vihan ja vähempiarvoisuuden tunteita. Reflektiivisessä tilassa ihminen pohtii vaihtoehtoja, joilla olotilasta pääsisi eroon. Näitä ovat yleensä ensin prososiaaliset keinot eli erilaiset yritykset palauttaa yhteys muihin esimerkiksi kysymyksillä, kommenteilla, hymyllä tai muilla ystävällisillä eleillä ja ilmeillä. Elleivät nämä toimi, turvautuu ihminen keinoihin, joilla muiden huomio yleensä saadaan. Esimerkiksi lapsi saattaa huutaa, kiukutella tai toimia vastoin kaikkia sääntöjä. Nuoret saattavat turvautua julmaankin väkivaltaan.
Vaihtoehtoina ovat näiden hyvien eli prososiaalisten ja heikompien eli antisosiaalisten taistelukeinojen lisäksi pakeneminen eli sulkeutuminen omiin ajatuksiin tai konkreettinen poistuminen tilanteesta, joka tuntuu pahalta.
Miten ostrakismi vaikuttaa hyvinvointiin?
Pitkäaikainen ostrakismin kokemus aiheuttaa useimmiten ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, eristäytymistä ja itsetuhoisuutta eli paha olo käännetään internalisoivin keinoin sisälle omaan itseen. Toisaalta ostrakismi voi johtaa myös eksternalisoivaan oireiluun eli aggressiivisuuteen, rötöstelyyn ja jopa radikalisoitumiseen.
Yhdysvaltalaisten koulusurmia koskevien tutkimusten yhtenä toistuvana taustamotiivina on ollut koettu ostrakismi eli tunne siitä, ettei yhteisö hyväksy jäsenekseen ja torjuu joko tahallaan ulossulkemalla, kiusaamalla tai tahattomasti jättämällä ilman olemassaolon kannalta olennaisen tärkeää huomiota.
Miksi ostrakismi on niin yleistä?
Nuorista useampi kuin joka kymmenes kertoo kokevansa toistuvaa ostrakismia. Ostrakismi saattaa olla tahatonta, mutta sitä käytetään varsin yleisesti myös kiusaamisen muotona tai rangaistuskeinona. Tähän perustuvat esimerkiksi vankilat ja eristyssellit, joihin pahimmat rikolliset suljetaan pois muiden keskuudesta. Samaan sosiaaliseen väkivaltaan turvaudutaan silloin, kun esimerkiksi huonosti käyttäytyvä lapsi suljetaan yksinomaan huoneeseensa, lähetetään rangaistuksena yksin koulun käytävälle tai suljetaan pois toiminnasta, jossa hän käyttäytyy sääntöjen vastaisesti.
Tutkimusten mukaan jo pelkkä ostrakismin uhka saa ihmiset toimimaan ystävällisemmin ja yhteistyökykyisemmin.
Siitä, että ostrakismi ei vaikuta ainoastaan positiivisesti, tiedetään vielä valitettavan vähän. Jos ostrakismin ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja yhteiskunnalliseen turvattomuuteen johtavat mekanismit tunnettaisiin paremmin, käytettäisiin tätä sosiaalista väkivaltaa tuskin yhtä paljon.
Professori, opetusneuvos Niina Junttilan kolmas yksinäisyyteen ja ostrakismiin keskittyvä kirja Yksinäisyyden monet kasvot ilmestyy lokakuussa 2022. Kuva: Jussi Vierimaa, Tammi
-----------------------------------
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäjien verkostotapaamisen 12.9. klo 12.30-16.
Niina Junttilan esityksen otsikko on Ostrakismista yksinäisyyteen ja turvattomuuteen