HTT – hallinto, talous ja tukipalvelut vai Hyvin Tärkeät Työt

Hyvinvointialueiden hallinnon, talouden ja tukipalveluiden valmisteluryhmä on käynnistänyt syksyn työskentelynsä uudenlaisessa tilanteessa. Suuri osa ensimmäisestä kokouksesta kului kesän jälkeen mukaan liittyneiden uusien jäsenten esittelyihin mikä ehkä kuvastaakin tilannetta alueilla – alueet järjestäytyvät uudelleen ja toiminta on nyt toden teolla lähdössä käyntiin.
Hyvinvointialueet itsehallinnollisina toimijoina perustettiin heinäkuun alussa, niiden väliaikaiset valmistelutoimielimet on asetettu ja ne ovat käynnistäneet toimintaansa. Vastaavasti valmistelu on käynnistymässä myös Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän osalta.
Väliaikaisten valmistelutoimielimien työjärjestyksiä on tehty, vuoden 2021 talousarvioita hyväksytty ja rekrytointeja on käynnissä. Tämä on hallinnon virkamiehille tuttua puuhaa eikä ole juuri herättänyt kysymyksiä.
Yhä useammalla hyvinvointialueella on talouden, henkilöstöasioiden ja hallinnon vastuuvalmistelijoita, mikä mahdollistaa myös luontevan alueiden keskinäisen verkostoitumisen ja parhaiden käytäntöjen hyödyntämisen. Tätä yhteistyötä ministeriöt pyrkivät omalta osaltaan edistämään. Myös Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT tukee uusia hyvinvointialuetyönantajia muutokseen liittyvissä kysymyksissä. KT siis toimii samaan aikaan työmarkkinakeskusjärjestönä sekä kunta- ja hyvinvointialueiden työnantajaorganisaationa.
Mikä sitten on hallinnon, talouden ja tukipalveluiden osalta ajankohtaista alueilla tulevana syksynä? Alueilta kuullun perusteella voisi todeta, että sopimukset, sopimukset ja sopimukset – sekä talous. Nämä ovat teemoja, joihin valmisteluryhmä tulee käyttämään syksyllä aikaansa, ja jotka koettiin myös alueiden verkostoitumisen tärkeimmiksi teemoiksi.
Sopimuksia on tuhansia ja niiden läpikäyminen vie kaikkialla Suomessa paljon aikaa. Hoppua aiheuttaa voimaanpanolain säännökset sopimusten perkaamisen aikataulusta. Jos tätä työtä pystytään jollain tapaa helpottamaan kaverin avulla, kannattaa se apu hyödyntää. Sama koskee tietysti alueen talousasioita, jotka on otettava kokonaisvaltaisesti haltuun. Ministeriöiden ja alueiden yhteisenä talkoona on myös uuteen rahoitusmalliin perehtyminen ja yhteensovitus alueiden talouden ja toiminnan suunnitteluprosesseihin.
Talouden suunnittelun osalta sanomattakin lienee selvää, että hyvinvointialueiden ja kuntien kannattaa miettiä järjestämisvastuun siirtoa talouden näkökulmasta myös yhdessä. Houkutus osaoptimointiin siirtotilanteessa ei ole kuntien tai hyvinvointialueiden etu eikä varsinkaan veronmaksajan.
Vaikka hallinto, talous ja tukipalvelut eivät ole suoraan terveydenhuoltoa, sosiaalipalveluita tai pelastamista, ilman näiden perustusten toimintaa eivät itse palvelutkaan voi toimia. Ei ehkä kovin seksikästä, mutta täysin välttämätöntä.
Ville-Veikko Ahonen
finanssineuvos, yksikön päällikkö, valtiovarainministeriö
Teemu Eriksson
finanssineuvos, valtiovarainministeriö
Antto Korhonen
neuvotteleva virkamies, valtiovarainministeriö
Alueellisen valmistelun tiekartta
Usein kysyttyä sote-uudistuksesta