Poistetaan potilaat!

Sote-uudistuksen alla ja sisällä ehdotan ajatusleikkiä. Ryhdyn siihen omasta aloitteestani.

Kuvitellaan, että poistetaan terveydenhuollosta potilaat. Ei siis tiettyjä, hankalia tai raskashoitoisia potilaita, eikä toisaalta niitä, joiden terveydenhuollon ammattilainen ei katso hoitoa tarvitsevankaan. Vaan kaikki potilaat. Joka ikinen. Vauvasta vaariin.

Miltä näyttäisi suomalainen terveydenhuolto ilman potilaita?

Hyviä asioita huomattaisiin varmasti. Hoitojonot poistuisivat heti. Toimenpiteeseen, ensikäynnille tai terapia-arvioon pääsisi saman tien. Ei olisi kiirettä, jota usein valitellaan. Ammattilaiset ehtisivät käydä kahvitauolla, lounaalla, vessassa, puhumassa kiireelliset siviilipuhelut. Kaapit ehtisi täyttää hoitotarvikkeista, inventoida instrumentit, tilata tarvikkeita, vertailla hankintavaihtoehtoja. Olisi aikaa kehittämispalavereille, työnohjaukselle, kehityskeskusteluille, osastotunneille. Kenenkään ei tarvitsisi lähteä kesken palaverin kiireellistä potilasasiaa hoitamaan. Ei tarvitsisi myöskään purnata kahvihuoneessa hankalista potilaista tai käydä valituksia läpi osastotunnilla, kun ei olisi potilaita.

Tyhjiö täyttyy aina. Kyllä tekijä työnsä keksii. Ennen pitkää sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja lääkäriasemilla olisi yhtä paljon työtä kuin ennenkin. Olisiko se potilastyön tilalle keksitty työ mielekästä? Kun kaikki kuulakärkikynät olisi järjestetty riviin ja valkotaulujen ohjeet vielä yhteen kertaan tarkistettu, eittämättä koittaisi hetki, jolloin työn merkitystä joutuisi pohtimaan.

Kuvitellaanpa yliopistosairaalan kokoushuoneeseen parikymmentä ortopedia ja radiologi istumaan tyhjän röntgenlistan äärellä. Mistä videotykin hurinassa keskusteltaisiin? Mikä olisi tunnetila psykiatrian kirjastossa, kun olisi tilaa yhteiselle keskustelulle? Entä neuvolan aulassa aamulla, kun äitiysneuvolalääkäri kävisi terveydenhoitajien kanssa läpi päivän ohjelmaa? Millaista olisi terveyskeskuksessa, kun kello neljän lähestyessä on varmaa, että kenenkään ei tarvitse jäädä ylitöihin, koska mitään töitä ei ole tekemättä, kuten ei ollut aamullakaan.

Mihin terveydenhuollon ammattilaisia tarvitaan ilman potilaita?

Missä olisi turvallinen potilastyö? Missä johdonmukaisten lääkehoitosuunnitelmien teon tuottama ammatillisen pätevyyden kokemus? Missä oppimiskokemukset haasteellisen diagnostisen ensiarvion ja läheisten kyynelten täyttämän hoitoneuvottelun yhteydessä? Missä avunantomahdollisuus kaverille kiireessä puolin ja toisin? Missä kiitokset potilaita hyvin tehdystä työstä? Missä haasteellisen tai toisaalta rutiinimaisen toimenpiteen aiheuttama onnistumisen kokemus? Missä yhdessä suunniteltu, itketty ja purnattu vaikeus, joka haastaa yhä uudelleen miettimään, miten pystyn tässä tilanteessa toimimaan hyvin? Mikä olisi se tunnetila, kun nostaisi jalat sohvapöydälle kotona viiden jälkeen ja miettisi kahvikuppi kädessä, mitä tänään sain aikaan?

Minkä vuoksi jaksaa sote-alan laajat, kuitenkaan tuskin yhteiskuntamme sektoreilla ainutlaatuiset ongelmat?

Jos poistettaisiin potilaat, poistettaisiin työn ydin. Se, mistä se lähtee ja se, mihin se palaa. Miten tuottaa potilaalle parempaa terveyttä, toimintakykyä, voimaantumista, ymmärrystä, parempaa elämää. Kun palveluita, työntekijämitoituksia, hoitopolkuja ja -ketjuja, lähetekriteerejä, palautteiden laatua tai teknisiä ratkaisuja mietitään, lopulta pitäisi aina miettiä, mikä on potilaan parhaaksi.

Koko terveysalaa ei olisi ilman potilaita.

Antti J. Saari
LT, yleislääketieteen erikoislääkäri, erikoislääkärikouluttaja
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite