Pystymmekö ammattilaisina parempaan?

Sosiaali- ja terveysministeriö
20.4.2021 9.26

Valmistuin lääkäriksi 1990-luvulla laman kynnyksellä. Matkan varrella olen työskennellyt monenlaisissa työympäristöissä ja -yhteisöissä ja oppinut paljon kliinisiä taitoja. Kun mietin työurani oivalluksia, merkittävimmät niistä tulevat kuitenkin kliinisten taitojen ulkopuolelta. Yksi oivallus on, että minun ei tarvitsekaan ratkaista kaikkea itse. 

Yksinpärjäämisen ajatus linkittyy suomalaiseen sisuun ja periksiantamattomuuteen. Kyky ratkaista asioita on arvostettu ja tarpeellinen taito. Toimimme usein yksin ja neuvoja kyselemättä – tai ainakaan muilta kuin saman alan kollegoilta.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa ammattirooleihin liitetyt taidot, vastuut ja toimintamallit määrittelevät tapaamme toimia. Joskus roolimme voivat myös kahlita ja asettaa kohtuuttomia paineita meille itsellemme. Varsinkin silloin, jos asiakkaan ongelma ei noudata oman osaamisemme rajoja. Silloin ammatillisen itsenäisyyden vaaliminen voi kääntyä asiakkaan auttamista vastaan. 

Ammattitaitoamme mittaa myös se, miten hyvin ammattilaisina osaamme tehdä yhteistyötä asiakkaan parhaaksi. Tässä esimerkkinä on vanhus, joka tulee toistuvasti päivystykseen matalan verenpaineen takia. Hän saa hoito-ohjeet ja palaa kotiin. Tätä tapahtuu kymmeniä kertoja. Tehdään paljon tutkimuksia ja keskitytään lääketieteeseen. Lopulta päivystyksestä tehdään sosiaalihuoltolain mukainen huoli-ilmoitus. Käy ilmi, että veli on maksanut laskut ja tuonut ruokakassit oven taakse vuosia pääsemättä sisälle asuntoon, mutta on pitänyt tätä vain voimakastahtoisen omaisensa normaalina toimintana. Paljastuu, että vanhuksen lääkkeiden ottaminen ja syöminen on ollut mitä sattuu. Hän on laihtunut ja arki on muutenkin kaoottista. Vähitellen vanhus antaa luvan tulla kotiinsa ja auttaa asioiden selvittelyssä.

Muistisairauden diagnoosi varmistuu, ja vanhus alkaa hyväksyä kotihoidon apua. Päivystyskäynnit loppuvat, pärjääminen paranee ja veljen huoli kevenee. Tähän kaikkeen tarvitaan laaja-alaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista ja ammattilaisia. 

Integraatio tarkoittaa palvelujen yhteensovittamista

Meidän ammattilaisten työn tarkoitus on ratkaista asiakkaan ongelmia ja tuottaa terveyshyötyä. Työniloa tuottaa hyvin pärjäävä asiakas. Jos asiakkaalla on monialaisia palvelutarpeita, yksi ammattilainen harvoin ratkaisee ne kaikki. Osaammeko silloin hyödyntää toisiamme oikeissa paikoissa? Entä teemmekö asioita päällekkäin ja asiakas putoaa palvelujärjestelmän aukkoihin tai kiertää järjestelmässä saamatta apua? Pysähdymmekö miettimään, miksi asiakas palaa takaisin, kerta toisensa jälkeen? 

Palvelujen yhteensovittaminen eli integraatio on taitoa tunnistaa ja hoitaa asiat niin, että asiakas kokee saavansa avun ja pärjäävänsä arjessa. On ollut huojentavaa havaita, että joku osaa tietyt asiat paljon paremmin kuin minä ja yhdessä työskennellen pääsemme parempaan tulokseen.  Tämän asian oivaltamiseen minulta kului yli kymmenen vuotta. Arvostan suuresti kaikkia niitä taitavia ammattilaisia, joiden kanssa olen saanut työskennellä ja kokea yhdessä niin monta onnistumista.

Integraation onnistumiseen vaikuttaa toisen työn tunteminen, arvostus, yhteinen kieli sekä halu ja kyky oppia toisiltamme. Kaikki lähtee yhteisen tavoitteen ja arvopohjan kirkastamisesta. Sen soisi ulottuvan yli sektorirajojen ja läpi asiakkaan palvelupolun. Toimintamalleissa tarvitaan yhteisesti sovitut asiakas- ja palvelupolut, ajantasaiset tiedot ja onnistunut asiakkuussegmentointi.

Asiakkuus tulee ajatella yhteistyönä, jossa parhaimmillaan löydämme yhdessä jotakin uutta ja arvokasta. Asiakkaan lähettäminen toistuvasti kiertämään luukulta toiselle on integraation irvikuva ja kertoo kyvyttömyydestämme sujuvaan palveluun.

Kun toimintamallit on valittu, matka alkaa

Yhteensovitetut, sujuvat ja oikea-aikaiset palvelut eivät synny itsestään. Yhteisten arvojen, tahtotilan ja asenteen lisäksi tarvitaan tietoa nykytilasta, suunnittelua, työtä ja kykyä muutokseen. Oikotietä ei ole. Ehkä jostakin toimimattomasta pitää luopua ja kokeilla uutta.

Meillä sote-alan ammattilaisilla on paras tieto, taito ja osaaminen oman työmme kehittämiseen, koska me tunnemme oman alueemme ja asiakkaamme. Parhaat ideat syntyvät arjessa. Arki vasta näyttää, miten uusi malli toimii. Systemaattisen seurannan ja analysoinnin keinoin mallit jalostuvat ja kehittyvät.

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman ja rakenneuudistushankkeen myötä matka integroitujen palveluiden kehittämiseen on alkanut. Tervetuloa matkalle!

Heli Mattila
ylilääkäri, THL

__________________

Palvelujen integraation edistäminen on teemana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kansallisessa verkostopäivässä 5.5. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu