Sote-uudistuksessa ei saa unohtaa pakolaistaustaisen väestön tarpeita

Suomen pakolaistaustaisella väestöllä on paljon terveyteen liittyviä haasteita. Sota- ja konfliktialueilla monet ongelmat jäävät tunnistamatta ja hoitamatta. Järkyttävät kokemukset ja niiden lisäksi myöhemmät haasteet Suomessa, kuten rasismi tai huoli perheestä maailmalla, kuormittavat terveyttä entisestään.

Pakolaistaustainen väestö ei saa aina riittävästi tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita. Sote-uudistuksen yhteydessä onkin hieno mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen. Pakolaistaustaisen väestön terveyden edistämisessä pääsee jo pitkälle kolmella asialla: pysyvät hoitosuhteet, joustavat palvelut ja yhteinen kieli. 

Pysyvät hoitosuhteet synnyttävät luottamusta

Pysyvien hoitosuhteiden puute perusterveydenhuollossa on iso ongelma. Etenkin pakolaistaustaisten potilaiden hoidossa pysyvät hoitosuhteet ja tutut ammattilaiset ovat erityisen tärkeitä, sillä monen on vaikea luottaa terveydenhuollon ammattilaisiin aikaisempien huonojen kokemustensa takia. 

Esimerkiksi Suomeen pakolaisina tulleista karkeasti arvioituna joka neljättä on kidutettu, ja viranomaiset tai terveydenhuollon ammattilaiset ovat voineet osallistua kidutukseen. Pysyvien hoitosuhteiden avulla luottamus pääsee rakentumaan ammattilaisen ja potilaan välille ja potilaalle tulee kokemus siitä, että häntä kuullaan ja että hänen terveysasiansa otetaan vakavasti. 

Ilman luottamusta ja yhteistä ymmärrystä hyvätkin hoitosuunnitelmat jäävät toteutumatta ja potilas voi hakeutua toistuvasti samojen oireiden vuoksi terveyspalveluihin. Yli 20 vuotta pakolaistaustaisia potilaita hoitanut lääkäri Valentina Oroza vahvistaa tämän: pysyvä hoitosuhde on luottamuksen puutteesta kärsivien potilaiden kohdalla ainoa mahdollisuus tarjota hyvää hoitoa. 

Helsingin Kalasataman maahanmuuttotyön terveystiimissä on tästä työskentelytavasta hyviä kokemuksia, ja työntekijät toivovat usein voivansa työskennellä varsinkin monisairaiden potilaiden kanssa pysyvissä hoitosuhteissa. 

Palvelut potilaan tarpeiden mukaan

Pakolaistaustaisten potilaiden taustat ja tarpeet ovat moninaisia, eikä palveluita kannata tarjota vain yhden kaavan mukaan. Jotta palvelut olisivat toimivia, niihin tarvitaan joustoa. 

Esimerkiksi käyntimäärät perusterveydenhoidossa, vaikkapa mielenterveystyöhön erikoistuneen sairaanhoitajan luona, olisi hyvä suunnitella tapauskohtaisesti potilaan tarpeiden mukaan. Pitkäkestoinen, luotettava hoitosuhde perustasolla voi olla halvempi ja asiakkaalle turvallisempi vaihtoehto kuin lähete erikoissairaanhoitoon. 

Joustoa tarvitaan moneen muuhunkin kohtaan palveluissa, esimerkiksi vastaanottoaikojen pituuksien miettimiseen tai tutkimusprosessien yksilölliseen suunnitteluun. Joustavassa palvelujärjestelmässä ammattilaisten on myös helppo konsultoida eri alojen asiantuntijoita ja työtä voidaan tehdä laajemmissa verkostoissa. 

Kun palveluissa on joustoa, saadaan parhaimmillaan hoidettua monta asiaa paremmin: potilaat kohdataan kokonaisvaltaisesti ja moniammatillisesti ja voidaan välttää potilaiden lähettäminen luukulta toiselle. Pitkällä aikavälillä tämä vähentää myös terveydenhuollon kustannuksia.

Kommunikoinnissa pitää olla yhteinen kieli tai tulkkausapua

Palvelut menevät hukkaan, jos potilas ei ymmärrä hoitohenkilökunnan puhetta tai hän ei osaa noudattaa hoito-ohjeita tai ei osaa jättää soittopyyntöä hyvinvointikeskuksen puhelinvastaajaan. Myöskään luottamusta työntekijän kanssa ei voi rakentaa ilman yhteistä kieltä.

Tulkkivälitteiseen työhön tai selkokielisyyteen liittyvät käytännöt tulee miettiä osaksi palvelurakennetta. Henkilökuntaa tulisi kouluttaa tulkkivälitteiseen työhön ja myös varmistaa, että tulkkivälitteisissä tapaamisissa saadaan käyttää enemmän aikaa. Tulkkauksesta tulee huolehtia aina kun potilaalla ja ammattilaisella ei ole yhteistä kieltä, riippumatta palvelun tai vastaanoton luonteesta. 

Yhdenvertaisistä sote-palveluista ja terveyteen liittyvän tiedon kommunikoimisesta ymmärrettävästi säädetään laissa. Sote-alalla tosiasiallinen yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikille toteutuu tarpeisiinsa nähden riittävät ja mahdollisimman hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. 

Yhtä ja samaa mallia ei siis tule tarjota kaikille, vaan palveluita pitää räätälöidä erilaisille väestöryhmille sopiviksi. Tämä palvelee lopulta meitä kaikkia ja koko yhteiskuntaa. Kun kaikki potilaat saavat tarvitsemansa palvelut oikeaan aikaan heille sopivalla tavalla, yhteiskunta säästää rahaa ja inhimillinen kärsimys vähenee. 

Saija-Liisa Kankaanpää
erikoissuunnittelija, psykologi, PsT 
THL

Lue lisää
www.thl.fi/palomaosaamiskeskus