Sote-uudistus: Oman palvelutuotannon vaade kahden tulen välissä

Sosiaali- ja terveysministeriö
1.3.2021 10.29
Kolumni

Sote-uudistuksen lakiesityksessä ehdotetaan, että hyvinvointialueella olisi oltava riittävästi omaa palvelutuotantoa. Tämä vaatimus näyttää joutuneen kahden tulen väliin. Yksityiset palvelutuottajat katsovat, että esitys rajoittaisi merkittävästi ostopalvelumahdollisuuksia. Julkiset järjestäjät katsovat, erityisesti Pirkanmaalla, että julkisen omaan palvelutuotantoon tulisi laskea myös julkisomisteiset yhtiöt eikä julkisen toiminnan yhtiöittämiselle tulisi asettaa rajoja. Molemmat maalaavat uhkakuvia, että riittävän oman tuotannon vaade joko vaarantaa palvelujen saatavuuden tai romuttaa palvelujen kustannustehokkaan hoitamisen. Sääntely on lisäksi leimattu puhtaasti ideologiseksi.

Onko kysymys ideologiasta vai onko sääntelylle juridisia ja toiminnallisia perusteita? 
Lakiesityksessä on perusteltu riittävän oman palvelutuotannon vaatimusta sekä julkisen järjestäjän vastuuseen kuuluvien tehtävien tosiasiallisen kantokyvyn ja osaamisen varmistamisella, että perustuslakivaliokunnan viime vaalikaudella antamien lausuntojen perusteella, jossa edellytettiin riittävän oman palvelutuotannon varmistamista. 

Järjestämisvastuulle takeita

Perustuslakivaliokunnan viimeksi antamien lausuntojen mukaan maakunnille ei voitu lailla säätää tuotannon yhtiöittämisvelvollisuutta. Järjestelmän takeeksi eivät riittäneet yhtiöittämisvelvollisuudesta luopumisenkaan jälkeen se, ettei riittävää omaa palvelutuotantoa varmistettu lailla. Vaikka viime vaalikauden malli oli eri, lainvalmistelussa on katsottu, että ongelmat ovat samat, jos hyvinvointialueet itse yhtiöittävät tai ulkoistavat palvelujaan. Palvelutuotannon varmistamisen lisäksi ongelmaksi katsottiin järjestämisvastuun takeiden puute. Siksi tarvitaan yhtiöittämisille ja ostopalveluille rajoja. Taustalla on huoli siitä, että muussa tapauksessa nykyinen yhtiöittämis- ja ulkoistamiskehitys lisääntyy hallitsemattomasti ja julkisen järjestäjän vastuita ja palveluiden saatavuutta ei varmisteta lainsäädännöllä. 

Julkisomisteisten yhtiöiden osalta on esitetty, että niiden palvelutuotanto tulisi rinnastaa julkisen omaan palvelutuotantoon. On esitetty, ettei julkisen järjestäjän tarvitsisi lainkaan käsitellä erikoissairaanhoidon lähetteitä tai arvioida hoidon tarvetta, vaan tämäkin voitaisiin siirtää julkisomisteiselle yhtiölle. Laajatkin erikoissairaanhoidon alat voisivat siten toimia oman johtonsa alaisena ostopalvelusopimuksen perusteella ilman, että tosiasiassa julkinen järjestäjä olisi vastuussa toiminnasta tai sille jäisi riittävää osaamista tehtävästä. Erikoissairaanhoidon osaaminen voisi siten pirstoutua eri erikoissairaanhoidon alojen erillisiin yhtiöihin. Palvelujen yhdenvertainen saatavuus, julkisen terveydenhuollon palveluvalikoiman, hoitosuositusten ja hoidonporrastuksen toteutuminen jäisi ostopalvelusopimuksen ja yksityisoikeudellisen palvelutuottajan arvioinnin varaan.

Ostopalvelurajoista virheellisiä tulkintoja 

Ostopalveluiden osalta ongelmat ovat samantapaisia. Säännöksien tarkoitus on varmistaa julkisen osaaminen ja suojata myös palvelutuotanto kaikissa tilanteissa. Ostopalveluiden osalta julkisessa keskustelussa on kuitenkin menty tulkinnoissa vielä edemmäksi. Uutisoinnissa on jopa esitetty, että lakiesityksen mukaan julkista palvelutuotantoa pitäisi olla 51 prosenttia. Mitään ostopalvelujen prosenttirajaa ei kuitenkaan ole esitetty laissa tai sen perusteluissa. Keskustelussa on mennyt sekaisin ostopalvelut ja ostopalvelutuottajan alihankintamahdollisuudet. Ostopalvelutuottajan alihankinta on rajattu korkeintaan 49 %:iin. Julkiselta palveluntuottajalta ei edellytetä, että sillä on lisäksi omaa tuotantoa kaikista palveluista. Omaa palveluntuotantoa tulisi olla kuitenkin siinä määrin, että julkiselle toimijalle jää kykyä varmistaa palvelut kaikissa tapauksissa ja sille syntyy riittävää osaamista järjestämisvastuusta, jota myös palvelujen hankinta ja kilpailutus edellyttävät. 

Oma palvelutuotanto eduskunnan punnittava

Lakiesityksen riittävää omaa palvelutuotantoa koskevat säännökset ovat nyt eduskunnan punnittavana. Perustuslakivaliokunta ja muut valiokunnat joutuvat pohtimaan, ovatko viime vaalikauden perustuslakivaliokunnan lausunnot relevantteja. Onko syytä varmistaa järjestämisvastuun kantoa koskevaa sääntelyä? Ovatko esityksessä esitetyt riittävän oman palvelutuotannon edellytykset välttämättömiä vai sellaisia, jotka vaarantaisivat palvelut ja niiden kustannustehokkaan järjestämisen?


Auli Valli-Lintu
hallitusneuvos
sosiaali- ja terveysministeriö