Teemmekö oikeita asioita ja teemmekö niitä oikein?
Sote-uudistusta on tehty jo pitkälti yli kymmenen vuotta. Kahden viime vuoden ajan on kuitenkin käynyt selväksi, että siitä tulee totta. Ilmeistä on myös vaikeus sitoutua uudistukseen. Kokonaisuus voi edelleenkin hahmottua monella tavalla, kuten se sokean tunnustelema elefantti: käsitys riippuu näkökulmasta, josta asiaan tarttuu.
Hyvinvointialueet ottavat vastaan palveluiden järjestämisvastuun jo reilun puolen vuoden kuluttua. Elämme innostuksen, odotuksen, epävarmuuden ja osin lamaannuksenkin tilassa jälleen riippuen siitä, mistä lähtökohdasta uudistusta katsomme. Vieläkin kuulen hanketoimijoilta, ettei voi kehittää tai yhtenäistää toimintamalleja. Puuttuu rakenne, johon niitä malleja pitäisi sovittaa.
Rakenne on kuitenkin ollut olemassa siitä asti, kun laki hyvinvointialueista hyväksyttiin ja uudistuksen toimeenpanoa alettiin toteuttaa. Myös jo reilun kahden vuoden ajan alueilla on ollut rahoitusta hyvinvointialueen keskeisen sisällön eli tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksen kehittämiseen.
Viimeistään lain voimaantulosta asti on ollut selvää, että kaikki valtionavustuksella tehtävä kehittämis- ja muutostyö johtaa samaan päämäärään: hyvinvointialueeseen. Kunnat eivät enää järjestä sotepalveluita. Jatkossa suurempi kokonaisuus eli hyvinvointialue järjestää palvelut ja muodostaa hallinnollisen sosiaali- ja terveyskeskuksen.
Oikein kohdistettuna resurssit riittävät
Lain voimaantulosta alkoi ajanjakso, jolloin kunnat luopuvat omista palveluistaan ja kehittävät niitä hyvinvointialueen muiden kuntien ja kuntayhtymien kanssa yhteisiksi palvelukokonaisuuksiksi ja -ketjuiksi. Näin saamme hyvinvointialueen kaikkien kuntien kaikille asukkaille yhdenvertaiset peruspalvelut tuotettua niin, että resurssit riittävät.
Meidän on kehitettävä yhdessä uusia toimintamalleja, joilla pystymme kohdentamaan kunkin kunnan alueella asuville ihmisille oikeanlaiset palvelut järkevällä ja taloudellisella tavalla. On myös opeteltava tuottamaan palvelut uudenlaisilla tavoilla. Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyskeskuksella voi olla esimerkiksi paikallisia sosiaali- ja terveysasemia tai -yksiköitä, joihin tuodaan asiakkaiden tarvitsemia palveluita kulloistenkin tarpeiden mukaan. Palvelut voivat olla esimerkiksi etä- tai lähipalveluita.
Uudenlaisen toimintakulttuurin omaksumiseen tarvitaan vanhasta luopumisen lisäksi myös joustavuutta. Vanha toimintatapa on saattanut olla hyvä ja toimiva, mutta se vain ei enää sovi kokonaisuuteen.
Paljon puhutaan systeemisestä työskentelystä yhteistoiminnallisena prosessina. Systeemisyyden toteutumiseksi tarvitsemme työyhteisöjen sitoutumista, johdon vankkaa tukea ja pyrkimystä palveluiden yhdenmukaistamiseen kaikilla tasoilla. Juuri nyt kuntien tulee luopua yksittäisten, paikallisten toimintamallien kehittämisestä. Sen sijaan systeemisyyttä tulee nyt kaikin resurssein suunnata hyvinvointialueen kokonaisuuden muodostamiseen.
Systeeminen työskentely sitouttaa
Hyvinvointialueen henkilöstö koostuu vielä tällä hetkellä kunnissa työskentelevistä tuhansista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista, joiden asiantuntemus, ammattitaito ja työote muodostavat muutoksessa ehdottomasti tärkeimmän voimavaran. Henkilöstön työ turvaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille palvelut ilman katkoksia myös sen jälkeen, kun kuntien ammattilaisista tulee hyvinvointialueen työntekijöitä.
Sote-työntekijöiden esihenkilöillä on tärkeä tehtävä toisaalta mahdollistaa työn saumaton jatkuminen ja toisaalta valmentaa työntekijöitä työnantajan muuttumiseen, vaikka toimipaikka, työvälineet ja tehtävät eivät aluksi muuttuisikaan. Yhdessä yössä käy kuitenkin niin, että kaikki saavat uuden organisaation ja uusia työkavereita. Kaikilla on sama työnantaja, ja hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyskeskuksen uudet toimintakulttuurit alkavat muodostua.
Muutos vaatii moniulotteista muutosjohtamista ja tukea. Tässä tehtävässä sote-johtajat ovat avainasemassa. He katsovat näköalapaikalta hyvinvointialuetta ja sen sosiaali- ja terveyskeskukseen koottavaa palvelukokonaisuutta. Kuntarajat jäävät historiaan, sillä sekä palvelut, niiden tekijät että käyttäjät voivat ylittää ne helposti. Sen takia myös palveluverkkoja on tarkasteltava tietoon perustuen ja uusin silmin. Kehitystyön tavoitteena ovat uudenlaiset toimintamallit, jotka perustuvat uusiin toimintalinjoihin.
Hyvinvointialuetta valmistelevilla viranhaltijoilla on meneillään valtava työ toimintojen mahdollisimman saumattoman siirtymisen varmistamiseksi ja uuden rakenteen muodostamiseksi. Asiantuntijat ovat nyt siirtymässä enenevässä määrin nykyisistä organisaatioista tekemään uutta organisaatiota, ja hyvinvointialueen johtamismalli alkaa muotoutua.
Kaikki edellä kuvattu pitkäjänteinen työ luo vahvan tietoperustan aluevaltuutetuille hyvinvointialueen kehittämisen ja päätöksenteon tueksi. Onkin tärkeää osallistaa kaikkia edellä mainittuja toimijoita unohtamatta järjestöjä ja kansalaisia.
Kun tiedämme maalin, on helpompi suunnistaa
Yhteiskehittämistä on nyt suunnattava hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyskeskuksen mallintamiseen, kuten THL:n arviointiraportti suosittaa.
Kehitettävien toimintamallien ja ratkaisujen käyttöönoton suunnittelu on aloitettava viimeistään nyt ja käyttö hyvinvointialueilla ensi vuonna. Ilman hyvinvointialueen laajuista yhteistyötä on vaara, että Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman päätyttyä on saatu aikaiseksi vain mallinnuksia ja kuvauksia, jotka eivät kuitenkaan ole käytössä riittävän laajasti tai voivat jopa jäädä kokonaan hyödyntämättä.
Leena-Kaisa Nikkarinen
aluekoordinaattori, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma
THL