Hyppää sisältöön

Tehty sote-kehittämistyö ei saa mennä hukkaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.6.2022 11.15
Kolumni
Aluekoordinaattori Johanna Ahvalo

Viime viikkoina on tehty hyvinvointialueiden johtajavalintoja ympäri Suomen. Juhlapuheissa ja lupauksissa toistuu muutos ja kehittäminen, mutta onneksi myös yhdessä tekeminen.

Myös teema ”mikään ei muutu, jos mikään ei muutu” on kuultu. 

Kaikki muuttuu ja osa on jo muuttunutkin  

Toisaalla kannetaan huolta siitä, alkaako kaikki nyt alusta, ja toisaalla siitä, meneekö kaikki tähän saakka tehty kehittäminen hukkaan.  

Pelkästään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa on systemaattista kehittämistyötä tehty jo vuoden 2020 alusta alkaen. Ohjelma ja siihen liittyvä kehittämistyö on osa Sanna Marinin hallitusohjelmaa, jonka tavoitteet ohjaavat kehittämistyötä. 

Lisäksi on lukuisia muita hankkeita – puhumattakaan siitä, mitä kehittämistyötä organisaatioissa on tehty omalla rahoituksella osana toiminnan kehittämistä. Voisi siis kärjistetysti sanoa, että aikaa ja rahaa on palanut. 

Ei muutosta muutoksen vuoksi vaan perustellusti  

Viime vuodet ovat olleet kuormittavia. Siitä huolimatta tulevilla hyvinvointialueilla on haluttu ja pystytty panostamaan myös kehittämiseen ja siihen, että asioita viedään eteenpäin. 

Muutos on usein hankalaa ja myös hankala hyväksyä, varsinkin jos ei tiedä perusteluja sille, mikä muuttuu. Näin on voinut käydä. Aina ei kehittämisen ja parempaan tähtäävän tavoitteita ole pystytty kirkastamaan ihan jokaiselle työntekijälle, joka kokee asian tai muuttuvan toimintatavan häntä koskevan.  

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehittäminen ja muutoksen tekeminen olisi ollut huonoa tai siinä olisi epäonnistuttu. Näissä tilanteissa on toki hyvä pysähtyä ja tehdä tsekkaus, missä mennään ja miten tähän tultiin ja sitten tarvittaessa korjata kurssia.  

Mutta pointti onkin se, että nähdään se hyvä, jota on tehty, ja sitä on jo paljon, jos laitettaisiin koriin kaikki hyvät jutut, joita tässä maassa on viimeisten vuosien aikana kehitetty. 

Tehdyn työn tulokset pitää saada näkyviin 

Tällä hetkellä monella hyvinvointialueella kannetaan siis huolta siitä, että se työ, joka on vähintäänkin hyvällä alulla, menee hukkaan.

Eihän kaikki ala alusta? Onhan meidän tähän saakka tekemällä työllä jotain merkitystä ja arvoa? Ja miten löydetään yhteiseen pöytään uusien päättäjien ja johtajien kanssa niin, että päästään kertomaan jo olemassa olevasta hyvästä tai ainakin kokeilemisen arvoisesta? 

Niin kehittämistyötä kuin kliinistä työtäkin sosiaali- ja terveydenhuollossa tekevät koulutetut ja ammattitaitoiset henkilöt.  

Toivottavasti he tulevat nähdyksi ja kuulluksi siten, että tehty työ ei mene hukkaan. 

Johanna Ahvalo
Itä-Suomen aluekoordinaattori
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma
 

Ajankohtaista sote-uudistus