”Me teemme vaikuttavaa työtä silloin, kun autamme alueita tekemään vaikuttavaa työtä”
14.12.2022 7.24
STM
Yksi THL:n tehtävistä on tuottaa tietoa muun muassa päätöksenteon pohjaksi. THL:n tiedontuotanto on ollut laajaa ja monipuolista. Nyt tavoitteena on kehittää edelleen tiedon ajantasaisuutta ja helppokäyttöisyyttä erityisesti hyvinvointialueiden käyttöön.
Kanta-tiedoista parempaa terveyttä hyvinvointialueilla
28.11.2022 15.57
Kanta-palvelujen Potilastiedon arkisto ja Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto ovat kansallisesti tärkeimpiä sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarantojamme. Kanta-palveluissa olevia tietoja kehitetään jatkuvasti, jotta niitä voidaan hyödyntää yhä monipuolisemmin sote-palveluiden kehittämisessä. Hyvinvointialueet voivat osaltaan varmistaa, että Kanta-palveluihin kirjattua tietoa voidaan käyttää esimerkiksi hoidon laadun parantamisessa.
Sosiaalihuollon seurantarekisteri mahdollistaa viimein sosiaalipalveluiden yhdenvertaisen ja tehokkaan kehittämisen
24.11.2022 13.56
Sosiaalihuollon kansallinen tiedonkeruu uudistuu merkittävästi, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ryhtyy keräämään vuodesta 2023 alkaen sosiaalihuollon keskeiset asiakas- ja palvelutiedot uuteen Sosiaalihuollon seurantarekisteriin. Uudistus on kansainvälisesti merkittävä ja mahdollistaa tietojen kokonaisvaltaisen tarkastelun ja hyödyntämisen tavalla, joka ei aiemmin ole ollut mahdollista.
Terveyden ja hyvinvoinnin alueellisten erojen vertailu helpottuu
6.9.2022 9.24
Uusia hyvinvointialueita velvoitetaan johtamaan tiedolla sekä vertailemaan omaa hyvinvointialuetta muihin alueisiin. Johtamisessa käytettävää tietoa syntyy sote-palvelutuotannossa henkilöstön kirjaamana ja sitä on saatavilla viranomaisten tietovarannoissa sekä Kanta-palveluissa laissa säädettyihin käyttötarkoituksiin.
Vähimmäistietosisältöasetus tukee hyvinvointialueiden tiedolla johtamista
17.6.2022 10.28
Sote-uudistuksen tavoitteena on lisätä hyvinvointialueiden yhdenvertaisuutta ja tuottaa asukkaille entistä parempia palveluja. Tavoitteena on lisäksi uudistaa sote-palvelujärjestelmän ohjausta kohti vaikuttavuusperusteista ohjausta. Tätä ei voida tehdä ilman kansallisesti vertailukelpoista tietoa. Järjestämislain 29. § mukaisella vähimmäistietosisältöasetuksella varmistetaan hyvinvointialueiden tietojen vertailukelpoisuus sekä alueellisen ja kansallisen tietopohjan yhteensopivuus.
Kohti vaikuttavuusperusteista sosiaali- ja terveydenhuoltoa
25.3.2022 14.25
Yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä uudistuksista sote-tiedonhallinnan alueella koskee talous-, henkilöstö- ja toimintatietojen yhdistämistä kansalliseen tietokantaan. Kansallisen tason talous-, henkilöstö- ja toimintatietojen raportointia kehitetään parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön Toivo-ohjelman Valtava-hankkeessa, jossa uudistetaan kansallista sote-tietopohjaa viranomaisten arviointi-, ohjaus- ja valvontatehtäviä varten.
Pirkanmaalla perusterveydenhuollon yksikkö on sote-kehittämisen edelläkävijä
4.4.2022 15.17
STM
Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien alueen terveyskeskukset ja perusterveydenhuollon yksiköt ovat pitkään tehneet yhteistyötä terveyskeskusten lääkärikoulutuksen kehittämisessä. Yhteistyön puitteissa on vahvistettu myös ammattilaisten kehittämisosaamista. Hyvin toimiva työyhteisö saa enemmän aikaan ja palvelu sujuu myös asiakkaan näkökulmasta paremmin.
Kehittämispäällikkö Airi Partanen: ”Päihdehoidon saatavuutta on mahdollista parantaa sote-uudistuksessa”
28.3.2022 12.57
Päihdehoidon asiantuntija, THL:n kehittämispäällikkö Airi Partanen on nähnyt päihdehoidon kaaren usean vuosikymmenen ajalta. Partanen valmistautuu jättämään päivätyönsä ja katsoo luottavaisena tulevaisuuteen: päihdehoidon monipuolista saatavuutta ja hoitoonpääsyä on mahdollista parantaa, kun hyvinvointialueiden toiminta pääsee käyntiin. Siihen tarvitaan kuitenkin päihdetyön osaamisen vahvistamista.
Opetushallituksen Sini Enqvist kertoo nepsy-lasten huomioimisen linjauksista ja Kirsi Mäkilä Heinolan käytännön toimista
9.3.2022 13.29
STM
Sini Enqvist on aloittanut LAPE- ohjelmakoordinaattorina Opetushallituksessa. Hyvinvointipäällikkö Kirsi Mäkilä puolestaan kertoo haastattelussamme nepsy-toiminnasta Heinolassa.
Talous-, toiminta- ja henkilöstötietojen tarkastelu kokonaisuutena helpottaa tulevaisuuden sote-palvelujen kehittämistä
9.2.2022 9.58
Hyvinvointialueilta saadaan jatkossa aiempaa tarkempaa ja laadukkaampaa tietoa siitä, miten niiden talous- ja henkilöstöresurssit on kohdennettu ja millaisia tuloksia toimilla on saatu aikaan. Tiedonkeruuta automatisoidaan ja tietoja kerätään hyvinvointialueilta tulevaisuudessa yhtenäisin rakentein, jolloin tiedot ovat vertailtavissa keskenään. TAHTO-projektin tavoitteena on luoda yhdistetty tietokanta, jonka myötä talous-, henkilöstö- ja toimintatietoa raportoidaan kokonaisuutena ja voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena.
Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelma porskuttaa koronan vanavedessä
3.2.2022 10.08
THL toteutti Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutumisen kansallisen väliarvioinnin syksyllä 2021. Ohjelmat hankkeet olivat tuolloin olleet käynnissä runsaan vuoden. Keväällä 2022 ollaan jo ohjelman puolimatkassa. Korona on haastanut alueellisia hankkeita koko ohjelman ajan, ja tilannekuva ohjelman kehittämistilanteesta syksyn 2021 osalta on moninainen.
Psykologi Kaisa Mannermaa: Kasvatus- ja perheneuvonnan kehittämistyö tuo selkärangan palvelun tavoitteisiin
26.1.2022 14.41
STM
Kaisa Mannermaa työskentelee Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä perhekeskuspalvelujen johtavana asiantuntijana. Hän on eteläisen Suomen edustaja kasvatus- ja perheneuvonnan kansallista kehittämisprosessia vetäneessä työryhmässä.
Uusi tietotuotannon käsikirja kannustaa viranomaisia yhteistyöhön ja auttaa kehittämään sote-tietotuotantoa
17.1.2022 14.28
THL, Valvira ja Kela tekevät tulevaisuudessa yhä tiiviimpää yhteistyötä tietotuotannon saralla, jotta sote-uudistuksen myötä muuttuvat tietotarpeet tulevat täytetyksi. Lokakuussa julkaistu Tietotuotantomalli-käsikirja toimii tiekarttana muutokselle ja tietotuotannon käytäntöjen yhtenäistämiselle.
Laadukas kirjaaminen ja toimivat potilastietojärjestelmät tukevat nopeampaa hoitoonpääsyä
15.12.2021 10.51
Pienillä muutoksilla perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoonpääsytietojen kirjauksiin on suuri merkitys yhdenvertaisen hoitoonpääsyn toteutumisen kannalta. Laadukkaiden kirjausten avulla seurataan hoitoonpääsyaikojen toteutumista ja tehdään kehittämisen paikat näkyviksi. Myös potilastietojärjestelmien tulee tukea rakenteista kirjaamista.
Tiedolla johtaminen tukee yhdenvertaisten ja vaikuttavien sote-palvelujen kehittämistä
30.11.2021 13.06
Sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on turvata yhdenvertaiset ja vaikuttavat sote-palvelut kaikille kansalaisille. Mikä uudessa sote-palvelujärjestelmässä muuttuu ja miten varmistetaan, että edellä mainittu tavoite toteutuu?
THL kerää asiakaspalautteella tietoa neuvoloiden ja suun terveydenhuollon palvelujen kehittämiseen
22.10.2021 12.17
STM
THL toteuttaa marraskuussa 2021 yhteistyössä kuntien ja kuntayhtymien kanssa äitiys- ja lastenneuvoloiden ja suun terveydenhuollon yksiköiden asiakaspalautekyselyn. Kyselyssä selvitetään asiakkaiden tyytyväisyyttä saamaansa hoitoon ja palveluun.
Muutoksen johtaminen teemana Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman verkostopäivässä
24.9.2021 15.07
STM
Verkostopäivä 22.9. keräsi suuren joukon hanketoimijoita pohtimaan muutoksen johtamista. Kuulimme puheenvuoroja sekä käytännön kehittäjiltä, muutosta johtavilta että yliopistomaailmasta. Samat teemat nousivat monessa puheenvuorossa: tiedolla johtaminen, merkityksellisyyden kokeminen, sitoutuminen ja hyvä viestintä.
Osastonylilääkäri Tarja Koskinen: Näyttöön perustuvat psykososiaaliset menetelmät tuovat avun tuhansille nuorille
6.9.2021 7.55
STM
Nuorisopsykiatrisen kysynnän voimakas kasvu alkoi näkyä 4–5 vuotta sitten erikoissairaanhoidon puolella ja kriisiyttää sitten pikku hiljaa myös vaikeimpien häiriöiden hoitoa.
Systeemisyys on asiakkaan, perheen ja lähiverkoston kokonaisvaltaista huomioimista
16.9.2021 14.48
STM
Ekstoten perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Merja Heinonen istahti haastateltavaksi sopivasti ennen lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämisen verkostopäivää 27.9., jossa hän puhuu palvelujärjestelmän systeemisestä johtamisesta.
Tiedolla johtamisen edellytykset syntyvät arjen terveydenhuollossa
24.9.2021 13.56
Laadukas tietojen kirjaaminen on nykypäivänä olennainen osa potilastyötä, ja se helpottaa niin sote-ammattilaisten arkea kuin luo perustan tiedolla johtamiselle. Hämeenkyrön terveyskeskuksessa potilastietojen kirjaamisessa tehty muutos on nopeuttanut asiantuntijoiden työtä. Hoitohenkilökunnan työ on helpottunut ja potilaan kohtaamiseen on enemmän aikaa, kun aikaisemmat diagnoosit ovat silmäiltävissä nopeasti rakenteisen kirjaamisen ansiosta.
Vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen seurantaa hyvinvointialueilla kehitetään
15.9.2021 14.32
Vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen seurantaa hyvinvointialueilla kehitetään. Tavoitteena on testata tehostetun palveluasumisen ja laitoshoidon henkilöstömitoituksen laskemiseen tarvittavia käsitteitä ja laskentasääntöjä. Lisäksi arvioidaan niiden riittävyys kansallisten ja alueellisten toimijoiden yhteismitallisen seurannan toteuttamiseen. Tarkoituksena on, että samalla tietopohjalla tuotettua tietoa voidaan käyttää hyvinvointialueella, verrata eri alueiden kesken ja saattaa tieto kansallisille toimijoille.
Väliarviointi Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman hankkeista: tulokset näkyvät viiveellä tilastoissa mutta hyvään suuntaan mennään
24.8.2021 13.47
STM
Teimme THL:ssä keväällä 2021 kansallisen väliarvioinnin Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hyötytavoitteiden toteutumisesta. Hyödynsimme arvioinnissa kansallisia mittareita ja ohjelman hankkeiden toteuttamia oma-arviointeja.
Rakenteellinen sosiaalityö tekee näkymättömästä näkyvää
7.7.2021 9.03
STM
Yhteiskunnassa on sosiaalisia ongelmia, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä, joista kertyy tietoa tilastoihin, raportteihin ja tutkimuksiin. Ongelmista keskustellaan ja niitä puidaan näkyvästi eri foorumeilla. Kuitenkin näitä ongelmia omassa elämässään kantavat ihmiset voivat kokemuksineen ja ajatuksineen tuntea olevansa näkymättömiä ja ohitettuja.
Mielenterveyden häiriöiden nopeampaan apuun etsitään uusia toimintatapoja
24.6.2021 14.59
STM
Päijät-Hämeessä on alkanut ohjatun omahoidon pilotti. Ohjattu omahoito on 2-3 käyntikerran hoito, jossa yhdistyvät potilaan työskentely Mielenterveystalo.fi-sivuston omahoito-ohjelmissa ja ammattilaisen tuki ja ohjaus.
Kansallinen seuranta perusterveydenhuollon hoidon jatkuvuudesta on alkamassa
3.5.2021 12.47
STM
Kansalliseen KUVA-mittaristoon on lisätty hoidon jatkuvuuden mittareita. Niiden avulla saadaan piakkoin kansallista rekisteritietoa hoidon jatkuvuudesta. Tietoa voidaan käyttää palvelujärjestelmän toiminnan seurannassa ja arvioinnissa, mutta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen operatiivisen johtamisen tukena.
Perusterveydenhuoltoa etänä ja lähellä Kainuussa
25.5.2021 12.49
STM
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman yksi tavoitteista on palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että Suomessa asuva henkilö saa terveydentilansa vaatimat riittävät ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut – riippumatta asuinpaikasta, sosioekonomisesta asemasta tai taloudellisesta tilanteesta
Asiakasohjaus selkiyttää sote-palveluiden viidakkoa Varsinais-Suomessa
20.5.2021 11.26
STM
Varsinais-Suomen terveysasemilla käynnistellään parhaillaan henkilökohtaisen asiakasohjauksen kokeilua. Palvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka tarvitsevat useita sote-palveluita ja selkeällä suunnitelmalla voidaan helpottaa kokonaisuuden jäsentämistä.
Toimintakykymobiili – toimintakykytiedon keräämisen ja kirjaamisen apulainen
19.5.2021 11.15
STM
Toimintakykymobilli on applikaatio, joka sisältää ICF-pohjaisen toimintakyvyn eri osa-alueiden arviointipohjan ja erilaisia toimintakyvyn mittareita. Applikaatiota käytetään Etelä-Karjalassa työntekijän mukana kätevästi kulkevalla mobiililaitteella .
Ensiaskeleita tiedolla johtamisesta ensihoitopalvelussa
5.5.2021 12.17
Ensihoito on nimensä mukaisesti usein ensimmäinen ja kriittisin osa terveydenhuollon palvelukokonaisuutta. Potilaan päivystykselliseen hoitoon ja siihen liittyvään päätöksentekoon osallistuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja palveluntuottajia, kuten hätäkeskuspäivystäjiä, Päivystysapu 116 117, ensihoitopalvelun henkilöstö, sosiaalipäivystäjiä, kotihoivan- ja hoidon ympärivuorokautinen henkilöstö, terveysasemien henkilöstö sekä ympärivuorokautisia päivystysyksiköitä.
Jonottamatta hoitoon – päivitetty Hyvä vastaanotto -valmennus osana Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmaa
29.4.2021 10.39
STM
Hyvä vastaanotto oli Kaste-hankkeen nimi 2010-luvun alussa. Se on myös systemaattinen työskentelytapa ja valmennusmetodi, jolla kymmenet suomalaiset terveyskeskukset ja muut yksiköt lyhensivät odotusaikoja ja paransivat saatavuutta.
Haaste Keski-Suomesta: kehitetään yhdessä maailman parhaat vanhuspalvelut RAI-tiedolla
11.5.2021 12.48
STM
Meillä Keski-Suomessa RAI:n käyttöönoton ja käytön laajentamisen vaiheet ohjaavat RAI-osaamisen ja hyödyntämisen tavoitteita. Kokemuksesta tiedämme, että toimintakyvyn arvioinnin tarkoituksen ja sisällön ymmärtäminen parantavat motivaatiota käyttää ja hyödyntää RAI-järjestelmää.
Ennätykset rikki – 350 osallistujaa sote-uudistuksen hanketoimijoiden verkostopäivässä
7.5.2021 11.10
STM
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman hanketoimistossa havahduttiin positiiviseen ongelmaan viikon alussa: keskiviikon verkostopäivään oli ilmoittautunut 350 osallistujaa. Päivän teemana oli palvelujen integraation edistäminen – aihe, joka on monelle kehittäjälle hyvin ajankohtainen.