Merkittäviä tuotoksia Toivo-ohjelmassa, jossa luodaan edellytyksiä vaikuttavuusperusteiselle ohjaukselle
20.1.2023 11.45
Hyvinvointialueiden tiedolla johtamista ja viranomaisten sote-tietotuotantoa on kehitetty sosiaali- ja terveysministeriön Toivo-ohjelmassa vuodesta 2020 alkaen osana sote-uudistuksen toimeenpanoa. Ohjelman tavoitteena on varmistaa, että alueellisessa johtamisessa hyödynnettävät tietosisällöt vastaavat kansallisessa arvioinnissa, ohjauksessa ja valvonnassa hyödynnettäviä tietosisältöjä.
”Me teemme vaikuttavaa työtä silloin, kun autamme alueita tekemään vaikuttavaa työtä”
14.12.2022 7.24
STM
Yksi THL:n tehtävistä on tuottaa tietoa muun muassa päätöksenteon pohjaksi. THL:n tiedontuotanto on ollut laajaa ja monipuolista. Nyt tavoitteena on kehittää edelleen tiedon ajantasaisuutta ja helppokäyttöisyyttä erityisesti hyvinvointialueiden käyttöön.
Moniammatillinen yhteistyö Joensuun Niinivaaran terveysasemalla – mikä muuttui?
9.12.2022 12.28
STM
Pohjois-Karjala vuonna 2019. Alueen kuntien oma ”sote-uudistus” oli toteutettu paria vuotta aikaisemmin, mutta palvelujen uudistamisessa oli vielä paljon tehtävää. Terveysasemien perinteinen toimintamalli, jossa jokainen ammattilainen työskenteli yksin omalla työpisteellään ratkoen asiakkaiden asioita toisten tekemisistä tietämättä, tuntui aikansa eläneeltä.
Kanta-tiedoista parempaa terveyttä hyvinvointialueilla
28.11.2022 15.57
Kanta-palvelujen Potilastiedon arkisto ja Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto ovat kansallisesti tärkeimpiä sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarantojamme. Kanta-palveluissa olevia tietoja kehitetään jatkuvasti, jotta niitä voidaan hyödyntää yhä monipuolisemmin sote-palveluiden kehittämisessä. Hyvinvointialueet voivat osaltaan varmistaa, että Kanta-palveluihin kirjattua tietoa voidaan käyttää esimerkiksi hoidon laadun parantamisessa.
Monialaisen palvelukäytön ennakointi tekoälyn tuella – harhakuvitelmaa vai tulevaisuutta?
25.11.2022 13.08
STM
Dataa ja tekoälyä hyödynnetään kiihtyvällä tahdilla sote-palveluissa. Tekoälyyn perustuvat esimerkiksi verkkosivujen chatbotit, jotka ohjaavat käyttäjää eteenpäin. Algoritmit voivat myös ennustaa asiakkaan uusintakäyntiä päivystyksessä tai hälyttää toistuvista käynneistä palvelussa.
Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen oli vuoden 2022 painopiste – eikä lainkaan syyttä
25.11.2022 12.02
STM
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman yksi tämän vuoden painopisteistä oli mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen. Nyt on hyvä hetki arvioida, mitä yhdessä saimme aikaan.
Sosiaalihuollon seurantarekisteri mahdollistaa viimein sosiaalipalveluiden yhdenvertaisen ja tehokkaan kehittämisen
24.11.2022 13.56
Sosiaalihuollon kansallinen tiedonkeruu uudistuu merkittävästi, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ryhtyy keräämään vuodesta 2023 alkaen sosiaalihuollon keskeiset asiakas- ja palvelutiedot uuteen Sosiaalihuollon seurantarekisteriin. Uudistus on kansainvälisesti merkittävä ja mahdollistaa tietojen kokonaisvaltaisen tarkastelun ja hyödyntämisen tavalla, joka ei aiemmin ole ollut mahdollista.
Hyvä johtaminen on avain hyvinvointialueuudistuksen onnistumiseen
23.11.2022 15.54
STM
Kunta ja hyvinvointialue ovat juridisesti tasavertaisia toimijoita ja niille on määritelty lainsäädännössä omat tehtävänsä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen tehtävä. Tämän yhteisen tehtävän lisäksi kunnilla ja hyvinvointialueilla on paljon palveluita, joiden onnistunut toteuttaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä.
Tarvittavat tilat hyvinvointialueiden käyttöön hallitusti
23.11.2022 15.33
STM
Hyvinvointialueet saavat vuoden 2023 alussa käyttöönsä yhteensä noin 9 200 kohdetta. Näissä tiloissa järjestetään tarvittava kasvokkain tapahtuva palvelutuotanto. Samalla voimme eri arvioiden mukaan tavoitella, että toimitilojen kustannustehokkuus paranisi valtakunnallisesti vuosittain yhteensä 300 miljoonalla eurolla ja että saavuttaisimme Suomen ilmastopolitiikan mukaisen hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä.