Hyvinvointialueiden laskennallinen rahoitusmalli 

Hyvinvointialueiden rahoitus on yleiskatteista ja se jaetaan hyvinvointialueille laskennallisten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävien palvelutarvetta ja olosuhdetekijöitä kuvaavien tekijöiden perusteella. Tämän lisäksi osa rahoituksesta määräytyy asukasperusteisesti sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kriteerin kautta. 

Suurin rahoituskriteeri sote-palvelutarvekerroin

Hyvinvointialueiden suurimpana rahoituskriteerinä on THL:n tutkimukseen perustuva sosiaali- ja terveydenhuollon sote-palvelutarvekerroin, jonka perusteella määräytyy noin 80 prosenttia yleiskatteisesta rahoituksesta. 

THL:n tutkimus perustuu laajoihin yksilötason rekisteriaineistoihin. Tutkimuksessa lasketaan regressiomallit terveydenhuollolle, vanhustenhuollolle ja sosiaalihuollolle. Tutkimuksen perusteella on valittu ne kustannuksia selittävät tekijät, jotka selittävät terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon kustannuksia tilastollisesti merkitsevästi. Sote-kustannuksia selittäviä sairauksia on yli 50. Tutkimus huomioi myös sosioekonomisia tekijöitä, kuten tulotasoa ja koulutusta. 

Koska selvästi suurin osa hyvinvointialueiden rahoituksesta perustuu tähän kriteeriin, laskennallinen rahoitus ottaa alueiden välisiä eroja kattavasti huomioon ikärakenteessa, sairastavuudessa ja sosioekonomisissa tekijöissä.

Muut rahoituskriteerit

Hyvinvointialueelle myönnetään asukasmäärään perustuen noin 14,6 prosenttia rahoituksesta. Asukasperusteinen rahoitus myönnetään tasasuuruisesti euroa per asukas. Kriteeristä hyötyvät suhteellisesti eniten ne hyvinvointialueet, joiden kuntien toteutuneet sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen kustannukset ovat olleet keskimääräistä alhaisemmat.

Laskennallista rahoitusta myönnetään myös vieraskielisten määrän ja ruotsinkielisten määrän perusteella sekä saamelaiskriteerin, saaristoisuuden ja asukastiheyden perusteella. Lisäksi yhtenä rahoituskriteerinä on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (nk. Hyte) kerroin, joka sisältää erilaisia terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä kuvaavia indikaattoreita.

Näin laskennallisen rahoituksen kriteerit huomioivat paitsi hyvinvointialueiden erot palvelutarpeessa myös muissa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin vaikuttavissa tekijöissä mahdollisimman laajasti. Hyvinvointialueiden rahoituksen muutoksesta nykytilaan verrattuna selittää suurelta osin se, miten kunnat ovat rahoittaneet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunsa suhteessa alueen väestön laskennallisiin tarpeisiin. Jos hyvinvointialueen kuntien toteutuneet kustannukset alittavat alueen väestön laskennallisen tarpeen, hyvinvointialue saa enemmän rahaa nykytilanteeseen verrattuna, ja päinvastoin.